tiistai 16. lokakuuta 2012

Elämää yksijalkaisena

Leikkauksesta on nyt viikkoa ja toipuminen on tähän asti sujunut hyvin. Turvotus laski parissa päivässä, jonka jälkeen olen aika hyvin päässyt tekemään kuntoutusjumppaa. Jumppasettihän on aivan älytöntä tykitystä: 20 toistoa jalan nostoa, koukistuksia ja jännityksiä. Kyllähän tossa jo hiki tulee..;) Pieniä ilon hetkiä koettiin pari päivää sitten, kun sain jalan jo "täysojennukseen" eli lattialla istuessa jalkaa ojennettaessa sain kantapään irtoamaan maasta. Huikeeta!

Nopeasti lihakset kyllä katoavat. Viikossa oikea reisi on jo silmämääräisesti kaposempi. Vesijuoksuun olen saanut luvan heti tikkien poiston jälkeen, joten loppuviikosta ajattelin mennä kokeilemaan. Oon siinäkin varmasti näky, kun uikkari päällä köpöttelen keppien kanssa altaan reunalle, josta varmaan jotenkin vaan kierähdän veteen, ylöstulosta puhumattakaan. Täytyy selvittää missä uimahalleissa on vammaistuolihissi ja pyytää kyytiä sillä..Voi jösses!


Miten sitä oli unohtanutkaan kuinka tuskaista elämä voi keppien kanssa olla. Elämä hankaloituu aika lailla, kun ei voi kantaa mitään. Olen kuitenkin ollut aika luova - kokeiltu on esim. yhden jalan imurointia, yhden jalan ikkunan pesua ja yhden jalan pyykkäämistä. Voipi olla, että tästä yhden jalan hyppelystä ja kyykkäämisestä johtuen terveen jalan ITB-jänne on päässyt rasittumaan. Pari päivää olen nyt pitänyt jääpussia kummassakin polvessa. Hyvä minä! Jos nyt vaan uskoisin, että olen sairaslomalla ja yrittäisin pysyä omalla paikallani tässä sohvalla.

Tänään edessä on muuten aikamoinen seikkailu, kun mun täytyis keppien kanssa könytä yli 1 km:n matka Tapiolan terveysasemalle tikkien poistoon. Täytyy varmaan ottaa eväät mukaan tai ainakin juomareppu..sen verran kauan tulee nimittäin tuo suoritus kestämään.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Muumiojalka

Aikamoisen paketin kanssa könkkäsin kotiin. Mieli on yhtä apea kun sääkin. Annan itselleni pari päivää aikaa rypeä itsesäälissä ja sen jälkeen alkaa raivokas kuntoutus!
 
Hienosti menee 8.10.2012
Lähes yhtä hienosti kuin 29.7.2008


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Voitto kotiin! - Vaarojen Maraton 15km

Kisakausi sai arvoisensa päätöksen Kolin vaaroilla - Vaarojen Maratonilla. Tänä vuonna sarja vaihtui 15km:n sarjaan ymmärrettävästä syystä. Polvileikkaus kolkuttelee nimittäin jo naurettavan lähellä. Huomenna aamulla, kun könyän leikkauspöydälle voin kuitenkin lämmöllä muistella viikonlopun kisaa. Lauantaiaamuna katsoin kaihoisasti, kun maratonin lähtö starttasi. Itse kuitenkin Ryläyksen kolme kertaa kontanneena tuntui 15:km sarjaan osallistuminen pieneltä downgreidaukselta. Noh, päätin kuitenkin lähteä kisaa ottamaan koneesta kaiken irti. Mitään menetettävää ei olisi, koska seuraavat neljä viikkoa tulisin viettämään sohvan pohjalla.


15:km reitti mukailee maratonin reittiä. Alkuosuus mennään mukavaa alamäkivoittoista maastojuoksupätkää, keskiosa maratonilta tuttua hiekkatietä ja loppuun on säästelty aivan ihana, brutaalinen 2km:n loppunousu. Kisan lähtö oli pari tuntia maratonin lähdön jälkeen, joten hyvin ehti sulatella Jänisvaaran maan mainiomman aamupalan antia. Pikkasen jännitti tuliko vedettyä pikku aamupalaöverit karjalan piirakoiden ja mustikkapiirakoiden kanssa, mutta ajattelin, että pikku extra energiasta ei ainakaan haittaa voi olla viimosessa nousussa..Lähön jälkeen juoksua lähti vetämään n. 5 hnegen porukka, jonka kannoilla yritin roikkua. Sykkeet nousivat heti mukavasti 170 tuntumaan ja meno tuntui hyvälle, kunhan alkuhorkasta pääsi eroon ja alkoi jo sormetkin lämpiämään. Metsässä pannutin kerran mutalammikkoon, mutta pääsin onneksi nopeasti ylös. Tiepätkälle tultaessa ohitin kisaa siihen asti johtaneen naisen tavoitteena roikkua kärkimieskolmikon takana. Vauhti sorapätkillä oli mukavaa 4,30-44 km/min tienoilla ja sain äijät pidettyä näköetäisyydellä. Huomasin, että alamäissä sain porukkaa aina kiinni ja lopulta pidemmässä alamäessä rullasinkin pari miestä kiinni. Noin 10km:n kohdalla näin Erkan tien varrella ja hän lähtikin juoksemaan perääni. Hän huuteli jotain kannustuksen omaista takanani ja ilmeiseti myös oli kuvannut menoani melkeen koko loppumatkan ajan. :)



Sorapätkällä olisin pystynyt tykittää ehkä vähän kovempaa, mutta koska tiesin mitä herkkua on tarjolla oli paras taktiikka vähän säästää voimia ennen loppunousua. Kuuluisa 15km:n/maratonin loppunousu koostuu kahdesta osasta. Ensin noustaan laskettelurinnettä ylös jonkin matkaa - juuri niin paljon, että onnistuu saamaan jalat aivan hapoille. Kun ollaan tarpeeksi kiivetty, lähdetäänkin takaisin alaspäin. Muistan, kuinka ensimmäisellä kerralla maratonilla järkytys oli melkoinen, kun kaverin kanssa tajuttiin, että joudutaan juoksemaan mäki alas ja vielä nousemaan kaikki juuri noustut metrit uudestaan. Kiva pikku jäynä..:)
Loppunousua part. 1
 Selvisin ekasta nousupätkästä hyvin ja jalat eivät menneet aivan tukkoon. Rullaus alas takaisin soratielle ja sitten viimeisen 2km:n nousun kimppuun. Sykkeet olivat olleet tasaisesti koko matkalla 170-175 tuntumassa, mutta viimesessä mäessä päästiin jo 180 paremmalle puolelle. Tavoitteena oli kyetä juoksemaan koko matka maaliin. Vaikka viimeseen asti yritin, jouduin ihan loppumetreillä, mäen jyrkimmässä kohdassa nöyrtymään ja ottamaan muutaman kävelyaskeleen. Sen jälkeen loppukiri maaliin naisten sarjan voittajana aikaan 1.14h! Tulokset löytyvät täältä. Vaikka alkuun maratonin väliinjäänti harmitti aika paljon, täytyy 15km:n kisaakin vähän hehkuttaa. Oli kivaa vaihtelua juosta kisaa, jossa sai luukuttaa sen verran kuin jaloista lähti ja vielä mitä haastavimmissa maastossa.

Palkinnoksi sain uudet La Sportivan CrossLitet! Ne tulivat aivan kuin tilauksesta, koska olen edelliset kuluttanut aivan loppuun. Kengät ovat palvelleet lukuisat Vaarat ja Jukolat, joten kerrankin palkinto osui ja upposi. Sain vielä valita oikean koon. Aivan mahtavaa! Reissusta jäi käteen uudet kengät ja usko omaan juoksukuntoon. Mahtavaa oli myös nähdä ystäväpariskuntaa, jotka ovat olleet työreissulla Espanjassa viimoset 4kk! Muutenkin meillä oli koossa perinteinen Kolin poppoo ja Jänisvaaran majoitukset aamiaisineen ei jättänyt kylmäksi! Kiitos koko poppoolle! :)



Huomen aamulla otetaan taas tytöstä mittaa, kun yritän olla saamatta paniikkikohtausta leikkauspöydällä. Hammasta purren kohti huomista! Onpahan ainakin aikaa päivitellä blogia seuraavat 4 vkoa...

maanantai 1. lokakuuta 2012

Testausta Lahdessa

Suhteita hyödyntäen (kiitti iskä) pääsin tänään taas rääkkäämään itseäni Lahden urheilukoulun testiasemalla. Tuolla kävin viime vuonnakin testauttamassa itseni Suorassa maksimihapenoton testissä. Viime kerralla testi tehtiin ainostaan pyöräergometrillä hengityskaasut ja laktaatit testaen. Tänään pääsin sitten luukuttamaan ensi anaerobiselle kynnykselle pyörällä ja maksimeihin asti juosten.

Ensinnäkin, pienenä vinkkinä itselle ja muille testiin aikoville. Testiä edeltävänä viikonloppuna ei kannata käydä bodypumpissa ja spinningissä, jos ei ole niissä käynyt yli kolmeen kuukauteen. Ei myöskään kannata istua koko päivää palaverista sun toisessa valmiiksi kipeellä polvella ja litkiä lukuisia kuppeja kahvia. Lähtökohdat testiin olivat siis äärimmäisen kipeät, lähes kosketusarat lihakset ja orastava nestehukka...hyvä minä! No, koska ilmatteeksi päästiin ja Lahteen asti matkattiin, ei muuta kun testit käyntiin.

Alkuun otettiin vertailun vuoksi InBody mittaus sekä perinteinen pihdeillä tehtävä rasva % mittaus. Jotain kehitystä vuodessa oli tapahtunut, koska paino oli tippunut 1,5 kg ja rasvaprosentti pienentynyt 3,5 % lihasmassan kuitenkin kasvaessa. Ohessa vertailua:

2011 2012
paino(kg) 59,5 57,9
rasva% 22,6 19,1
lihasmassa(kg) 25,5 25,9

Itse testi aloitettiin pyörällä muistaakseni 75 watin tehoilla, n.80 kadenssilla. Kuormaa nostettiin aina kahden minuutin välein, jolloin testattiin myös veren laktaatit. Tuota huvia poljin n.13-14min, jolloin alkoivat kuulemma anaerobisen kynnykset paukkua. Watteja taisi pyörässä olla siinä vaiheessa jo yli 200. Tarkkoja arvoja en vielä saanut, mutta viime vuonna anerobisen kynnys oli jossain reilusssa 170 sykkeessä. Luulen, että noilla samoilla tietämillä se pyörii edelleen.

Tämän jälkeen pikainen vaihto lenkkareihin ja naamarin sekä valjaiden asennus. En ollut ikinä ennen juossut mattotestiä, joten olin autuaan tietämätön siitä kuinka oudolle ja vaikealle juoksu matolla tuntui. Kummallista, kuinka paljon eroa on juosta matolla ja vaikka kentällä. Itselle 6min/km on aika hölkkävauhtia normaalisti, mutta matolla tuo vauhti tuntui jo aika haastavalle. Juuri vedetyssä Cooperissa pystyin aika kivuttomasti pitämään yllä 4min/km vauhtia, kun nyt tuo vauhti tuntui kun olisin juossut 100m sileää vauhtia! Huh huh, en tiedä oliko syynä vaan huono päivä ja kipeät lihakset, mutta testissä jaksoin juosta muistaakseni 2 min alle 4min/km vauhtia kunnes tuli noutaja. Maksimiakaan ei saatu nostettua yli 190, joten en tiedä mistä kiikasti. Taikka sitten täytyy vaan uskoa, ettei maksimini ole kuin juuri tuo 190. En myöskään saavuttanut läheskään samoja happoja kuin viime vuoden huiput olivat 15mmol/L.

Testaaja lupasi laittaa tarkemman analyysin ja kynnys- sekä happotiedot huomenna. Vaikka nuo testit menivät itseltä vähän penkin alle tärkeintä on kuitenkin oma fiilis ja tuntemus siitä, että kunto on kehittynyt. Viime viikkojen cooper ja juoksuralli ovat antaneet ihan uutta uskoa omaan juoksuvauhtiin. Yksi iloinen yllätys oli myös huomata kuinka helpolta ensimmäinen traineri treeni tuntui. Suoraan sai laittaa yhden isomman vastuksen ja itservallit pystyin tekemään pari pykälää isommalla kuin viime vuonna. Vaikka testit ovat hyviä suuntaa-antavia mittareita, on tärkeintä kuitenkin on oma tuntemus kropasta.

Lähtölaskenta leikkaukseen on myös alkanut..:( Vielä tämän viikon saa sporttailla täysillä ja viikko huipentuu Kolilla 15km maastojuoksuun. En aio valehdella, etteikö mua suorastaan vit.... etten pääse starttaamaan maran lähtöviivalle. Tuntuu, että 15km on vaan säälittävä lohdutuspalkinto. Noh, onneksi meitä lähtee liikenteeseen 10 hengen kaveriporukka, joten vilskettä riittää ja he saavat varmasti ajatukseni muualle. Huikee viikonloppu siis tiedossa! Onkohan muuten ihan tervettä haaveilla viikonlopusta jo maanantai-iltana..??