torstai 27. elokuuta 2015

Good Morning Budapest!

 Tässä sitä istutaan koneessa matkalla Budapestiin. Tunteet poukkoilevat epätoivon, haikeuden ja innokkuuden sekä odotuksen välillä. Muuttoa on odotettu koko kesä, joten onneksi se nyt viimein on käsillä. Viime viikot olivat melkoista tykitystä, sillä koko elämän muuttaminen ulkomaille ei ole aivan läpihuutojuttu. Tässä on päässyt tutustumaan jo unkarilaiseen byrokratiaan, jota on varmasti tiedossa paljon lisää. Esimerkkinä paikallisen residence cardin hankinta, johon tarvitsee suomalaisen vihkitodistuksen, mutta unkarin kielellä. Ei ollut Espoon maistraatin valikoimissa moista, vaan täytyy joku kääntäjä hankkia. Muuttokuorma paisui odotetusta 15m3 lopulta 22m3 kokoiseksi ja kustannukset sen mukaiset. Kaikista mutkista on kuitenkin jotenkin selvitty ja nyt alkaa täysin uusi sivu omassa elämässä. Blogi tulee tietysti olemaan edelleen urheiluun painottuva, mutta kirjoittelen jonkin verran myös uudesta expat elämästäni Budapestissa. Työt ja opinnot jatkuvat pääasiallisesti Suomessa, joten lentokenttäelämä tullee myös tulevan vuoden/vuosien aikana tutuksi.



Viimeinen ehtoollinen kotirantsussa
Urheilullisella rintamalla olen kaiken hälinän keskellä päässyt flunssan ja pienen ylirasituksen jälkeen
aika hyvään lentoon.  Tahkolla osallistuin ”perusmatkalle”, jossa matkat olivat kummalliset 950m, 48km, 10.5km. Muita kovia nimiä sarjassa ei ollut, joten pääsin aika rennolla vedolla tuulettamaan maalissa voittajana. Kisasin myös Electrofitin triathlon projektin viestijoukkueen uimarina, joten ennen omaa kisaa tuli verrattua 1,9km uinti Tahkon kisan kuuluisassa aallokossa. Puolimatkan uinnin otin rennosti, ilman pusertamista, joten aika 32min tuossa aallokossa oli iloinen yllätys. Chipin vaihdon jälkeen itselle jäi n. 15min aikaa hölkötellä märkkäri päällä jälleen starttialueelle, josta pamahti liikkeelle perusmatkan startti. Jonkin verran taisi puolimatkan uinti syödä omaa uintia, sillä yritin uida 1km huomattavasti puolimatkaa reippaampaa, mutta rannassa kello näytti n.17min, joten oikeastaan menin samaa vauhtia. Kuvastaa hyvin omaa uinnin vauhtikapasiteettia. On matka sitten sprintti, perus, puolikas tai IM, niin vauhti on oikeastaan sama. 



Team Tepponen ready to roll
Nopea vaihto pyörälle ja mielenkiinnolla lähdin ajamaan ensimmäistä kisaa wattimittarin kanssa. Tämänhetkinen pyöräkunto oli mysteeri, sillä en oikeastaan ollut ehtinyt tehdä yhtään kovaa pyörätreeniä Joroisten jälkeen. Viimeiset FTP-testit olivat alkutalvesta, josta pyöräkunto oli noussut roimasti. Haarukoin tavoitewateiksi 190, jotka jo matkan varrella totesin tuntemuksen ja sykkeiden perusteella liian alhaisiksi. Puolet matkasta menikin mukavuusalueella polkien ja loppupuoliskolle nostin watit 200w tuntumaan, jolloin homma alkoi jo tuntua siltä miltä perusmatkan kuuluukin tuntua. Tekeminen oli muutenkin aivan eri kuin Joroisilla. Jalat tuntuivat reagoivan hyvin ja niistä alkoi taas löytyä potkua. Hymy huulilla painoin eteenpäin ja reitin varrella tuli vastaan huikea määrä tuttuja puolimatkan ja täysimatkan kisaajia. Ainoa kova vastustaja, oma valmennettava Pohjalaisen Tiina oli n. 5min perässä, mutta muita omia sarjalaisia ei näkynyt.

Tahkon maalimäessa. Photo: Bullseye Photography
Juoksuvaihtoon tultaessa olin hyvävoimainen ja alusta lähtien juoksu sujui ilman mitään jumituksia. Niin siistiä, kun kaikki edelliset kisat jalat ovat olleet aivan lukossa tuossa vaiheessa. Juoksuvauhti antoi kyllä odottaa itseään, mutta tasaisesti nakutin 4.30min kilsoja. Perusmatkalaisten kärki sai taivaltaa juoksua ylhäisessä yksinäisyydessä. Edellä näin pari miestä, jotka pääsin ohittamaan ja takaa tuli yksi mies ohi. Siinäpä ne kanssakisaajat matkan varrella. Välillä jouduin jopa tarkastamaan, että olen varmasti oikealla reitillä, kun missään ei näkynyt ketään. Ehkä kanssakilpailijoiden ja kilpailun puute sai viimeisen puristuksen puuttumaan juoksusta. Tai maalissa heti sätin itseäni, että miksi en pistänyt itseäni vähän enemmän ahtaalle. Noh, tasapainoinen, hymy huulilla tehty suoritus ja naisten voitto, joten reissusta jäi hyvä maku. Muutenkin Tahko suorituspaikkana oli iloinen yllätys. Upeat maisemat ja kompakti suorituspaikka toimivine järjestelyineen tekivät kisasta todella miellyttävän.  Loppuilta meni kannustaessa valmennettavia, tiimiläisiä ja tuttuja. Upeisiin suorituksiin ylsivät kaikki!

Palautuminen Tahkon kisasta oli todella nopeaa, joten jatkoin tehojen hakemista niin juoksussa ja pyörässä. Viimeisen triathlon startin Suomessa pääsin vielä tekemään viime viikonloppuna HCT:ssä aikuinen-lapsi sarjassa kummitytön kanssa.  Aivan mahtava konsepti muuten ja varmasti alentaa lasten kynnystä kokeilla lajia, kun aikuinen on mukana kisan tiimellyksessä.



Kisakausi jatkuu vielä muutaman viikon verran. Syyskuun alussa yritän ottaa revanssia puolimatkasta Itävällan Podersdorf Triathlonissa ja kauden päättää Solvallan Swimrun. Podersdorfin kisa tulee olemaan mielenkiintoinen, koska paikallisilta olen kuullut uintipaikan olevan hellekesän jäljiltä niin matala, että uinnissa joudutaan ajoittain vetämään käsipohjaa tai kävelemään! Tasainen maasto takaa myös kuulemma pomminvarmat tuuliolosuhteet. Valmistavat treenit ovat oikeastaan tehty, sillä muuton ja yhden Tanskaan suuntautuvan häävisiitin vuoksi treenit eivät oikein mahdu aikatauluun. Kisakausi on ollut pitkä, mutta kummasti vielä nälkää riittää. Keskikesän kyykkäyksestä jäi sen verran hampaankoloon, että varsinkin itselle jäi vielä paljon todistettavaa.

Good Morning Budapest


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti